keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Yökkäreitä

Olen jo pidemmän aikaa suunnitellut ompelevani tyttösille yömekot, sillä ne ovat aivan ehdottomasti "must" tällä hetkellä. Isommalle on tärkeää, että mekko on pitkä, mieluusti ihan maahan asti. Pienemmälle riittää, että on jotain samansuuntaista kuin isommallakin.


Ottobressä 6/2015 oli yöasut koko perheelle. Näistä piirsinkin testiin yömekon koossa 116 ja 92. Kaavoissahan on lyhyet hihat, mutta pidensin ne kuitenkin hyödyntäen Noshin paidan hihan kaavaa. Samasta lehdestä piirsin myös vauvan terällisen Bunny-yöhaalarin kaava. Nämä haalarit onkin tehty koossa 56 ja 62 cm.


Isomman prinsessafanituksen myötä päätin leikellä erään meille vääränkokoisen paidan ja applikoida sen yökkärin etumukseen. Kankaaksi valikoitui hyvin laskeutuva ja ohut trikoo, joka pehmeytensä myötä huusi päästä yökkäriksi.



Pienemmän yökkäriksi olisi mennyt koon isompikin, mutta helman pituuden määräsi kankaan pituus. Kangas löytyi jemmasta laatikosta "en tiedä, mitä näistä ompelen" - valkoisen pohjavärinsä vuoksi se ei ollut vaatteeksi ommeltunut, vaikka kuviosta tykkäänkin.



Haalareihin riitti jemmapalat. Jätin pääntieltä resorit pois, sillä se tuntui raskaalta.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!