perjantai 27. joulukuuta 2019

Saunanutut


Täksi jouluksi valmistui omaan perheeseen uudet saunanutut. Mies esitti yhden joululahjatoiveen linkittäen EMP:n jedikylpynutun ja vihjauksen ulkosaunaan. Tampereelta Suomen kädentaidon messuilta löytyi kun löytyikin juuri passeli Hanko-vohveli Eurokankaalta. Samalla nappasin pätkät tyttösillekin ja omaani myöhemmin Black Fridayna. 


Aluksi mietin toiveen tarkoittavan juurikin Starwars-kylpynuttua, joten lähdin jäljittelemään kuvaa. Aloin kuitenkin empiä ja aluksi teinkin kylpynutun uusimman Suuri käsityölehden ohjeella hieman kaulusta soveltaen. Miehen siskoa konsultoidessa päätin kuitenkin lisätä nuttuun tuon "jedihupun".





Omani on toteutettu myös käsityölehden kaavoilla.




Trion nuttuihin tein tyttöjen toiveiden mukaisesti vetoketjukiinnityksen. Kaavana nutuissa on Ottobren Tegelsten-neuletakki.








Ja kyllähän niistä tulikin varsin kivat!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!