maanantai 27. huhtikuuta 2020

Vino pino ihanuuksia

Nyt seuraa oikein superpostaus kaiken maailman ihanuuksista, jotka tuli kuvattu yksitellen. Suurinosa näistä on ommeltu talvilomalla ja kuvattukin silloin - siitä kertovat hangetkin, joita ei onneksi enää ole.


Tämä kaksihelmainen trikoomekko on ommeltu Kangaskapinan talviperhosen kaavalla. Helmassa on rullapäärme ja pääntie on kantattu käsin. 




Tämä Verson puodin ihanuus yksisarvinen on ommeltu samalla kaavalla, mutta jätetty yksihelmaiseksi. Tämän helman ompelin käänteellä.





Paapiin kaavakirja lapsille Siirillä valmistui kissatunika. Tässä pääntie on kantattu resorilla kääntäjää ja peittaria käyttäen.




Samaisella kaavalla, mutta vapaalla kädellä piirretyillä olkafrilloilla valmistui myös puputunika. Nämä ihanat puput ovat Unelmankin.




Näissä kaikissa yläosissa on muokattu pitkät käänteet hihansuihin tuomaan pitkääkäyttöikää tuplakoon verran.

Kimmin merenneidonsuomut muuttui legginseiksi. Toisessa kaavana on Nosh kääntölahkeensuin ja toisissa Paapiin Lilja kavennettuna.





Kangaskapinan Talviperhosta muokkasin Lalian Pioneita varten yksihelmaiseksi ja eteen leikkasin frillan. Frilla on suorakaitale, jonka huolittelin rullapäärmeellä ja rypytin framilonilla.







Uniikit.comin ihanuus muuttui kaksihelmaiseksi mekoksi samalla kaavalla.







Uniikit.comilta ovat myös seuraavat eläinkuosit. Taida Designin suunnittelema Metsänväki on oikein kaunis, vähän erilainen kuosi.





Myös Ketun seikkailu on Uniikit.comilta. kummassakin paidassa kaavana Nosh ja hihoissa on kääntöhihansuut. Pääntiet on kantattu samalla kankaalla käsin.






Taida Designin Niitystä tein tunikan esikoiselleni, kuten itsellenikin. Tässä tunikassa kaavana on Paapiin Siiri.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!