Sain ommeltavakseni Sala-Designin Hubba-collegepaidan ja -hupparin kaavan sekä Jemma-housujen kaavan. Yläosan kaavalla voi tehdä collegepaidan ilman taskua, kengurutaskulla tai viistotaskuilla. Vetoketjullisen hupparin voi toteuttaa samoin vaihtoehdoin. Vaihtoehtoa collegepaita hupulla ei suoraan ollut vaihtoehdoissa, mutta hyvin hupun sai lisättyä myös collegepaitaan.
Aioin itsekin tehdä huputtoman paidan, mutta kun collegea jäi juuri hupun kokoiset palat, halusin hyödyntää nekin tilkut. Hupun vuoritin housujen harmaalla collegella, jolloin setistä tuli kivan yhtenäinen.
Tähän paitaan valitsin viistotaskut. Todella kivat! Hyvänkokoiset ja kivannäköiset, näihin sivukappaleisiin voisi yhdistellä yksiväristäkin, mikä myös oli alkuperäinen ajatukseni.
Housuissa sivukappaleet ovat kuosillista. Aluksi legginseihin mieltynyt neiti ei vakuuttunut housuista, mutta taisivat olla kivat päällä, kun päälle myös jäivät, eivätkä kuulemma olleetkaan hassummat.
Myös housuissa on viistotaskut. Valittavana oli myös kaarisuiset sivutaskut. Jos sivukappaletta ei halua, samalla kaavalla saa tehtyä myös perinteisemmänmalliset colleget, joihin on mahdollista ommella myös polvipaikat.
Käytin ompeluksiin Nappinjan ohutta collegea, joka venyy ja paukkuu joka suuntaan. Harmaa college on myös ohut, muttei läheskään yhtä joustavaa. Hyvin kuitenkin toimivat yhdessä. Vaaleanpunainen resori on Paapiilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!