maanantai 18. lokakuuta 2021

Öiset perhoset


Uusi Suuri käsityölehti kolahti juuri sopivasti syysloman alkajaisiksi laatikkoon. Tarkoitukseni ei ollut aloittaa lomaa tarttumalla kankaisiin, mutta lehden designer-kaava kolahti sen verran lujaa. Pure waste oli kaavoittanut kivan rennon tunikan. 


Piirsin kaavat kurkkimatta kaavakuvia ja niinpä taskujen taitokset jäivät jäljentämättä. Leikkelin taskun suut vapaalla kädellä kaarimaisiksi. Muutoin mekko on ohjeen mukaan tehty.


Taskunsuihin ompelin resorikaitaleet, pussit tikkasin ohjeen mukaisesti etukappaleeseen. Pääntiellä, helmassa ja hihansuissa on resorit. Näiden mittoja en tosin ohjeesta katsonut, vaan leikkasin silmämääräisesti. 


Kangas on kolmen vuoden takainen Kädentaidonmessut-ostos. Tuolloin kangas oli rakkautta ensi silmäyksellä Ommellisen pisteeltä, mutta kolme kertaa kävin kangasta silittelemässä ennen kuin uhmasin messubudjettia. Kangas on odottanut sitä oikeaa, tällä kertaa odotus palkittiin. 


On se ihana! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!