sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Nukenvaatteita

Pieni tyttäremme on puolitoista vuotias. Tammikuussa olimme ihastuttavan kummityttöni ja tämän kaksoissiskon ristiäisissä. Tuon päivän ja juhlan jälkeen pikkuneiti on hoitanut "vauvojaan" hyvinkin aktiivisesti. Ensin alkoi hyssyttely, sitten nukuttelu ja silittely, sitten vauvojen syöttäminen ja toistuva vaatteiden vaihtamisrumba. Kymmenkuinen neitimme alkoi siis leikkiä nukeilla hyvinkin ahkeraan. Tuosta sain innostuksen alkaa käyttää tilkkuja nukkejen vaatteisiin. Vaatteita kasaantuikin jonkin verran ja mikä parasta, ne eivät jää pieniksi! Neidillä on useamman kokoisia nukkeja nyt ajansaatossa tullut ja niinpä vaatteitakin täytyy olla useampaa kokoa. Pääasiassa nukeille sopivat Babyborn-kaavat sekä My Little Babyborn -nukenvaatteet, joihin olen joko pienentänyt BB:n kaavoja tai piirtänyt nukelle kaavat suoraan. 

Ostin talvella kaverilta Nuken omat vaatteet -kirjan, joka oli loppuunmyyty kaikkialta. Onneksi hänellä ei kirjalle ollut innokasta käyttöä ja hän oli valmis luopumaan siitä :) Kirja sisältää paljon asukokonaisuuksia, joita en läheskään kaikkia ole ehtinyt testaamaan. Paidan kaavaa olen käyttänyt usein ja muutamaa muutakin soveltanut tarpeideni mukaan.

Viime viikonloppuna saatuani palapaidat valmiiksi päätin tehdä pikkuruisista tilkunlopuista vaatteita myös "vauvoille". Aika kivoja tuli näistäkin yhdistelmistä!










Pinkki hupparikokonaisuus on jämiä oman hupparimekkoni suikaleista. Kangasta jäi onneksi muutenkin vielä sen verran, että saan siitä neidillekin jotain tehtyä.





Kukikkaan jumpsuitin kaavan tein erään ostamani nukenhaalarin avulla. Kangas on pala erään oman paitani jäljiltä. Tykkään kuosista tosi paljon ja harmi onkin, ettei sitä jäänyt yli niin paljon, että neitikin olisi siitä jotain saanut.

Molemmat mummoni olivat aikoinaan kovia käsillätekijöitä. Äitini äidiltä jäi paljon vetoketjuja ja jonkin verran kangastilkkuja. Näitä uusiokäyttöönkin tulleita vetoketjuja olen nyt hyödyntänyt nukkejenvaatteisiin, kuten alla oleviin yökkäreihin, joiden kankaat ja resorit on vanhaa saatua.





Tämän mekon ompelin nopeasti eräälle viisivuotiaalle pikkutytölle, joka meillä käydessään leikki pikkuneidin nukeilla ja kertoi, että hänen nukellaan olisi seuraavana päivänä syntymäpäivät, muttei ole edes juhlamekkoa. Tilanne korjattiin nopeasti.

Yksi omista suosikeistani on tämä vaaleanpunainen fleecehaalari pipoineen, jonka kaava on Nuken omat vaatteet -kirjasta. Nukke sai kaulaliinan nallekankaasta, jota jäi pieni suikale yli tytön sängyn päiväpeitosta.








Tytön yksivuotiskuvaukset totetutettiin osaksi ulkona. Halusin tehdä kuvauksiin pikkuneidille takin ja koska myös nukke lähti kuvauksiin mukaan, pitihän sillekin saada kuviin matsaava villakangastakki.

Meidän nuket ovat myös kestovaippailijoita neidin tapaan. Vielä neiti ei ole keksinyt laittaa nuken tuttipulloon vettä, mutta sitä päivää ja vaippojen todellista tarvetta odotellessa...




Viimeinen kuva on mummolassa asustavasta poikanukesta, joka on niiltä ajoilta, kun itse olin pieni. Eihän poika kuitenkaan mekkoihin voinut pukeutua tai olla nakuna, vaan sillekin piti saada lämmikkeeksi jotain mukavaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!