perjantai 15. toukokuuta 2015

Kun kissakankaaseen hurahtaa


Kävimme tyttöporukalla alkuviikosta vähän isommassa kaupungissa ja pääsin Eurokankaaseen. Tuolta löytyikin kissakangas, johon ihastuin niin itse kuin myös tytär ja mummi. Kangasta lähti mukaan puolimetriä ja suunnitelmia koko kankaan edestä. Ensin tein tyttösille pipot, joihin kyllä erityisesti isompi ihastui heti. Pipo on yksinkertainen korkealla käänteellä. Nopea työ! Loppukangaskin oli jo suunniteltu.

Ompelin kissakankaasta seuraavan koon tunikan, jossa etupuoli on kissakuosilla ja tätä rauhoittamaan yksivärinen takaosa - tyttömäisen pinkki tottakai! Hihoihin löytyi jemmasta ihanaa pinkkiä raitaa, joka on näkynyt aiempienkin tekeleitteni hihoissa. Pääntielle ompelin ohuen resorin, kun taas helmaan ja hihansuihin tein peitetikkauksen. Nopeaa. Tunikaan käytin kaavana Ottobre 1/15 mekkokaavaa, josta tein myös esikoisen pilvimekon. Leggareiden kaava löytyi myös Ottobresta, kuten pipoonkin, tosin kokoa sumplasin ihan tarpeen mukaan.









Aikamoisen ihania katteja, vai mitä ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!