Ostin isommalle neidille kirpparilta aikoinaan lilan 86 cm bodyn, joka oli hyvin epäkäytännöllisen kokoinen, sillä meillä pottailu aloitettiin alle vuoden iässä ja koko 86 cm astui kuvioihin vasta toisena ikivuotena. Leikkelin sen paidaksi ja lisäsin helmaan trikoota, mutta siitä ei tullut silti oikein mieluinen. Suunnitelmissa oli tehdä siitä kunnon prinsessatuunaus lisäämällä trikoolisän tilalle tylliä, mutta se jäi ja pian koko sovellus oli pieni.
Ihastuin kuosiin kuitenkin kovasti ja päätin joku päivä leikellä sen uuteen uskon. Pikkusiskolle löytyikin kirpparilta samainen body vaaleanpunaisena ja pian pieneksi jäävänä (mutta nyt löysin isomman kirpulta eurolla!), keksin viimein mitä näistä teen. Tyttöset saivat nyt samistelupipot ja näin ihanien kuosien elo jatkuu.
Isompi oli oikein hyväkuntoinen, mutta pienempi jo elämää nähneempi, pääsi nimittäin meilläkin lyhyen käyttöikänsä aikana hyvin tiuhaan pesukierteeseen. Nukkaleikkuria voisin ensi kertaa testata tähän. Kaavana pipoissa on Ottobreen jokin pipo malli, jota olen soveltanut ja pyöritellyt pidemmän aikaa.
Samaisella pipon kaavalla tein pipon myös erään pikkupojan synttärilahjaan. Kangaspala on joskus tullut jostain kangaspaketista tai vastaavasta, tuttu, mutta silti en nyt suorilla osaa sanoa, että kenen kuosi on. Kaikkiin pipoihin tein sovituspään kautta taitteen ja tikkasin peitetikillä pipon reunan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!