Tilasin tovi sitten Ehta-kaavan niin naisten kuin tyttöjenkin koossa. Kaava on nyt paljon ollut esillä ompeluryhmässä, kuten Ruskamekkokin aikanaan ja täytyy myöntää, että kutkutus kaavaa kohtaan oli niin kova, että lunastin sen itselleni. Kaavahan on varsin monipuolinen: siitä saa tunikaa, mekko, paitaa taskullisena ja hupullisena tai ilman. Varsin muokkauskelpoinen, joten taatusti hintansa väärti.
Kaavasta luin paljon, että sen istuvuus on niin ihmisestä kiinni. Näinhän on toki joka kaavan kohdalla. Itse istun aika hyvin valmiiseen kaavaan ja näin kävi Ehtankin kohdalla. Omaa mekkoani en vielä ehtinyt tosin kuvaamaan, jospa myöhemmin tänään. Pikkuehtankin testasin esikoiselle Paapiin Siiri keinuu -kankaaseen, kun lupasin kyseisellä kaavalla tehdä kaverin tytöille tunikat. Tulipa samalla testattua kokojen paikkansapitävyys ja vähän malliakin. Minusta koot pitävät hyvin paikkansa. Monet sanovat hihojen olevan pitkät, mutta meille nekään eivät olleet turhan pitkät. Vähän pussilleen kangas saa minusta tässä mallissa jäädäkin.
Ihastuin tosin kankaaseen niin, etten uskaltanut sitä vaatepaljouteen aivan käypäseksi tehdä, Niinpä tämä on seuraavaa kokoa, ehkä vähän reiluakin sellaista, koska tytön koko on vähän kahden väliltä tällä hetkellä. Mieluummin iso, niin tajuaa ottaa joissa käyttöön ja ehtii pitämäänkin.
Ruskakaavasta Ehta eroaa raglahihalla. Pääntie on myös tyttöjen versiossa kohtalaisen avara, ehkei vielä liian, mutta avarampi kuin monessa muussa mallissa. Sitä hieman nostan seuraavaan.
Nyt olen päässyt nimilappujan käyttämään. Sellainen ommeltui myös tähän mekkoon :) On ne kyllä kivat!
Vielä muutama sovituskuva, vaikka tunika onkin neidille reippaasti reilu :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!