lauantai 14. marraskuuta 2015

Volkkaripaita


Kangaskapinan sinisestä volkkarikankaasta kuoriutui Noshin (Suuri käsityölehti 5-6/15) kaavalla paita kummipojalle. Kokona paidassa on 98 cm täyspitkällä helmalla ja hieman pidennetyillä hihoilla. Periaatteessa siis 104 cm, mutta sen verran kapea on kummin murunen, että en leveyttä lisännyt. En tehnyt tällä erää pitkiä käänteitä hihoihin, sillä ompelin ensin sivusaumat ja käänsin sitten sen, mitä peittari salli.

Kuten jo viimeksi puhuin, päätieresoreiden teko on kyllä vihoviimeistä hommaa. En lämpene sille hommalle yhtään, tein millä tekniikalla tahansa. Tällä kertaa ompelin resorirenkaan pääntielle ja sitten käänsin sen nurjalle ja tikkasin peittarilla. Ihan siisti joo, mutta ei, ei vaan ole lempipuuhaani. Muuten tekisin trikoovaatteita kellonympäri - kuvainnollisesti toki. Olenkin nyt päättänyt hankkia kantinkääntäjän peittariini. En ymmärrä hommasta vielä mitään, joten neuvoja saa antaa! Joku ilta (tai yö) etsin aikaa tutustua peittarin toimintaan paremmin. Tiedän siis sen idean, mutta matka siihen, että peittari on kiinni koneessani ja osaan sitä käyttää, on pitkä...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!