lauantai 9. joulukuuta 2017

Babushka Roses 😍


Pääsin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Tampereelle Suomen kädentaidonmessuille ja voin jo nyt kertoa, että löydyn sieltä myös tulevina vuosina. En seonnut siellä ihan yhtä pahasti, kuin oisin olettanut, mutta olihan se ihan mielettömän ihanaa päästä hipistelemään kaikkia kankaita ja päästä näkemään kunkin lempparin valikoima suoraan silmien edessä. Mukaan tarttuikin yhtä sun toista.

Tein itselleni messuvaatteiksi okransävyisestä O.mellisen Babushka rosesista bomberin (Suuri käsityölehti (olikohan 4 tai 5)/17) ja mukaan lähteneelle kuopukselle housut Papun kaavaa (Suuri käsityölehti 10/17) mukaillen. Loppukankaasta sain vielä keskimmäiselle paidan, jossa kaavana Paapiin kaavakirjan Myyry. Vihdoin tällä viikolla sain paidan loppuun, kun sain lisää harmaata resoria.

Äitini tykkäsi bomberista kovin, joten toivoi omaa. Siihen löytyikin kangas Ommellisen pisteeltä. Loppukangas kului "mummin kullan" paitaan samalla kaavalla.










Loppuun vielä pari kuvaa kulissien takaa blogikuvien ottoon. Apulaisena keskimmäinen kohta 3 v. ja Rontti-kissa 5 v.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!