Vietimme Suomen kädentaidonmessuilla bestikseni kanssa kaksi päivää, joista ensimmäisen päivän aikana suoritimme ostokset käyden pakolliset kojut - PaaPii, Metsola, Ommellinen, Jujuna, Verson Puoti - ja toisena päivänä kiersimme hallit kokonaan ja teimme muutamia pieniä ostoksia. Ensimmäisen päivän jälkeen aikana kaverini nimittikin itseään kameliksikin ja kantoi varsin mukisematta yhteistä saalista, josta suurinosa todellisuudessa oli kyllä minun. Tästä ja viikonlopun yöpaikasta ja täydestä ylläpidosta (paikan miespuolisen kokin laittamuksia voin ylistää kerta toisensa jälkeen) lupasin ommella kaverin kangaspinkan. Ja nyt se urakka on tehty!
Metsolan kultaisia bambeja himoittiin jo Karkeloilta - suotta. Onneksi metri tätä collegea sattui löytymään ihan vahingossa. Metri puoliksi, puolikkaasta kaksi paitaa. Hihoissa Kangaskapinan collegea.
Paapiin Hauki päätyi paidaksi kummipojalle, kuten Verson Puodin Pupujemmakin Kangaskapinan trikoohihoilla, näin keskiveljeskin sai omansa. Isoimman veljeksen paidoissa kaavana on Noshin kaava, pienempien Paapiin kaavakirjan Myyry.
Pikkuveli ei messuilta kangasta saanut, mutta pakettia täydentää Vimman letistä ommeltu paita lettihöperön äidin vaaperolle. Eikä itse äitikään ilman jäänyt, vaan kunnolla kytistelyä ja nopeita refleksejä vaatinut kukkakangas taipui turbaanipipoksi ja rusettipannaksi.
Näihin lettivaatteisiin olen muuten tehnyt käsin kanttaukset. Ei se niin kamalaa hommaa ollutkaan, mitä muistelin.
Ja sitten paketti Suomen postin matkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!