maanantai 21. tammikuuta 2019

Ymppäilen tähän samaan postaukseen kasan joululahjaksi menneitä paitoja ja housuja sekä yhden bodynkin. Aika monet niitä loppuunsa tulikin tehtyä, vaikka määrä tuntui jäävän paljon pienemmäksi edellisvuoteen verrattuna.

Paidoissa käytin Paapiin kaavakirjan Myyryä, housuissa saman kirjan housukaavaa. Bodyssa on Jujunan Nooa.




Naapurin veljeksiä tuli perinteisesti muistettua paidoilla. Kangas on jo tovin poikajemmoissa hillottua, enkä ole varma, mistä olen sen alunperin ostanut.


Kaverin suloisuus sai lepakkopaidan, jonka kuosi on ainakin minusta huippu.


Yhden kummin pojat sai autopaidat, voivat veljekset samistella.


Nuorempi kummipoika sai Autot-teemaisen paidan fanina sekä kahdet collegehousut.





Erään kaverin pojat saivat kaupunkikuosisen paidan sekä länkkäritilkusta bodyn yhdistettynä pilkkuihin. Ompeluvaihtoon lähti sen sijaan Ryhmä Hau -fanille teeman mukainen paita ja housut Noshin tähdistä. Näiden housujen kaava on Jujunan housukaavapaketista.











Sukuuntullut nuorineiti sai 2/3-hihaisen paidan. Käytin kaavaan Jujunan naisten peruspaidan kaavaa, mutta nostin pääntietä ja suoristin kurveja, kun kyse on kuitenkin lapsesta.


Eli käyttövaatetta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!