Ostin jo vuosi sitten jarruainetta villasukkiin, mutta en ole saanut sitä käytetyksi. Syy siihen on oikeastaan se, että meillä villasukkia on lähinnä käytetty vain ulkokengässä lämmikkeenä ja tuolloinhan jarruja ei suositella. Nyt kuitenkin viikonloppuna on edessä juhlat ja pitäähän talvisissa juhlissa olla pitsiset sukat. Pikkuneidin vauhtia rajoittamaan lisäsin jarrua sukkiin.
Jarruaine "Sock Stop" on tilattu jostain, en muista enää mistä. Aine laitetaan villasukkiin, annetaan kuivaa 10-12 tuntia, jonka jälkeen toimepide toistetaan. Itse en odotellut noin kauaa ennen lisäystä, enkä lisännyt koko kerrosta, vaan paikkailin kuviota. Aika toimivaa näytti jarru olevan, sillä neiti yritti luistella villasukissa, mutta kovin tökkivää oli meno.
Pikkuneidin lilat sukat on tehty valepalmikolla, 40 silmukkaa, jalkapöydällä kaksi vähemmän. Sukan koko on noin 22.
Toiset sukat löysin sukkajemmastani, joten en osaa sanoa niiden mallia. Päättely ja pukinkonttiin eräälle pikkuneidille.
Ihania sukkia. :) pitäisi itsekin kokeilla tuota jarruainetta villasukkien pohjiin kun itse koko ajan luistelen sukilla tahtomattani. 😝
VastaaPoista