torstai 11. helmikuuta 2016

Ystävänpäiväsukat ystävälle

Neuloin jouluksi ystävälle villasukat tekokuitulangasta, sillä villa kutittaa hänellä. No eihän tekokuitu tietenkään kovassa käytössä kestänyt ja reikähän niihin ilmestyi hetkeä myöhemmin. Kaverille ei kuitenkaan ollut tehty sukkia kuin Seitsemän veljestä -langasta, joten päätin tehdä hänelle kokeeksi sukat Ville-langasta, jossa on kyllä villaa, mutta ne ovat paljon pehmeämmät ja silkkisemmät kuin Novitan lanka. Tätä lankaa oli aivan ihana neuloa bambupuikoilla, suorastaan nautinto. Pakko jossain vaiheessa ostaa lisää. Lankamaailman alennusmyyntejä siis kytätessä, juuri taisi edellinen päättyä. Novitan lankaa arvokkaampaahan tämä on, mutta uskon, että myös ominaisuudet voittavat, sillä lanka markkinoi itseään konepestävänä.

Kuvioksi valikoitui pitsi, jota olen väittänyt valepalmikoksi aiemminkin. Valitan, se ei olekaan! Olen itse aivan pyörryksissä, että olen kokoajan kuvitellut tekeväni valepalmikkoa, mutta olenkin ulkomuisista tehnyt erään neuletakin pitsikuviota. Erona valepalmikkoon on, että langankierto tulee keskelle, kun tässä se tulee kavennuksen molemmille puolille. Muuten silmukkamäärät ja kuviokerrat ovat samat.

Kantapään sukkaan tein ristiinvahvennettuna, vaikka aiemmin väitinkin, etten ihan kohta tekisi. Se vaan on niin mukavannäköinen lisä pitsisukkiin.










1 kommentti:

  1. Todella kauniit sukat!
    Pitäisi itsekin taas kokeilla tuota ristiinvahvistettua kantapäätä - tulee vaan aina rutiinilla tehtyä se tavallinen. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!