Ostin Royal-tuotteelta pinkan joustofroteeta nimeltä Kuura. Kangas on kakkoslaatuinen, mutta minä en osaa sitä pelätä, ei minulla ole kertaakaan ainakaan tähän mennessä ollut huonoa tuuria laatujen kanssa - koputanpa puuta. Tämä kuosi on ihana ja useampi vaate siitä valmistuukin. Kerrankin metrihinta sellainen, että ihan tosissaan voi tehdä vaatteen vähän jokaiselle. Esikoiselle tuleekin luultavasti huppari tai tunika tästä, pienemmälle haluan ehdottomasti Mustikka-haalarin. Entinen alkaakin käydä pieneksi ja ai että olen sitä rakastanut.
Tämä huppari on tehty Ehtan kaavalla. Nyt jälkikäteen tekisin siitä viitisen senttiä lyhemmän, jos resori on noin pitkä, mutta ei se yhtään pässimpi ole näinkään. Voi edelleen käyttää paksujen legginsien tai tregginsien tai mitä-näitä-nyt-onkaan kanssa. Lyhempi olisi sitten käytettävissä vain pillifarkkujen parina. Täytyy tosin tehdä lyhempikin, kunhan sopivan kankaan kaivan. Eräs college kyllä voisi huudella sellaiseksi tulemista.
Hupussa on valkea trikoo, helmassa ja hihansuissa mustat resorit. Tikkasin hupun reunan valkoisella peittaritikillä, eikä se liikaa näy mustaa vasten, vuoripuolella oikein kiva.
Mustan ystävä en ole koskaan ollut, mutta tämä ei tunnu silti liian mustalta. Pistinpä tämän päälleni jo töihin vaaleanpunaisissa farkuissa, tuntui heti paljon enemmän omalta ;) Kissankarvoja tämä kangas kyllä imee! Pahoittelut niistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!