maanantai 31. lokakuuta 2016

Froteejemmoista housuiksi


Tartuin seuraavaksi froteelaatikkooni. Tai oikeastaan toiseen niistä laatikoista, siihen, joka piti sisällään pienempiä paloja. Nämä palat olivatkin oikeastaan kokonsa takia jääneet jemmaan. Palojen lisäksi ompeluun oli pakko ottaa ommeltavaksi myös reilu metri söpöä sydänkuosista joustofroteeta.

Nyt ensimmäistä kertaa testiin pääsi myös Rentohousukaava. Kaavan vyötärönkorkeus on monien mielestä ollut aivan liian korkea, joten minäkin otin rinnalle Miikkarin collarit ja madalsin vyötäröä niiden mukaiseksi. Madallus vaati myös taskujen paikkojen laskemista.



Vyötäröllä on resori, mutta todennäköisesti ajan myötä lisään sisään kuminauhan. 

Lopusta sydäntrikoosta ompelin vielä housut kuopukselle ja lopputilkuista vielä housut kokoa vauva. Samalla parista isommasta palasta valmistui myös housut kuopukselle koossa 92/98 cm. Kaavana kaikissa lasten koon housuissa on Ottobren Straight Stripes.





Kokoa 98 cm valmistui pöksyt myös pukinkonttiin. Jotenkin tämä kuosi on tosi ihana, mutta kun se riitti näinkin isoihin housuihin, oli se pakko käyttää kummipojalle.


Kokoa 74 cm riitti kolmiin housuihin. Muokkailin kaavaa sen verran, että laitoin vyötärölle ohjeenmukaisen kuminauhan sijaan resoria.



Kokoa 68 cm valmistui kahdet pöksyt. Seuraavaksi jos uskaltaisi kurkistaa toiseen laatikkoon...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!