Nyt viimeaikoina on niin sanottu toukkapussi ollut paljon esillä. Toukkapussi on nykyaikainen kapalo, joka neulotaan usein lämmittävästä villaisesta langasta lämmittämään lasta ja rauhoittamaan unta. Toukkapussia käytetään ensikuukausina, joten toukkapussi ei ole hirvittävän iso.
Itse halusin myös kokeilla tuota toukkapussin tekoa, En kuitenkaan halunnut käyttää villaa, koska se todellakin on lämmittävä ja usein myös karhea tekokuitujen rinnalla. Ostin joku aika sitten Onni-lankaa, jonka myynnistä osa menee uuden lastensairaalan hyväksi. Lanka on tekokuitua, mutta kaipa sekin kuitenkin edes vähän lämmittää? Ainakin se toimii rauhoittavana kapalona.
Etsiskelin sopivaa toukkapussin ohjetta, mutta hieman huonoin tuloksin, joten päätin soveltaa itse. Aloitin neuleen pyöröneuleena 100 silmukalla ja lisäsin aina kymmenen kierroksen jälkeen neljä silmukkaa taakse. Tein kokoajan 2 o, 2 n -neuletta. Leuan alta päättelin 20 silmukkaa, yhden välikierroksen jälkeen kuusi silmukkaa kummastakin reunasta, jälleen kaventamaton välikierros ja seuraavalla kierroksella kavensin molemmista reunoista neljä silmukkaa. Neuloin pääntietä "sopivankorkuiseksi" (kuinka ärsyttävä ilmaus ohjeessa!) ja tämän jälkeen aloin lisätä joka toisella kierroksella molempiin reunoihin yhden silmukan, jotta huppuun tulisi hiippamaista muotoa. Taitoin välillä hupun kaksinkerroin ja mallasin, milloin aukko olisi sopiva. Kun näin mielestäni oli (lisäsin molempiin reunoihin silmukan 10 kertaa), taitoin hupun kaksinkerroin ja päättelin silmukat ommellen samalla hupun kiinni. Tämän jälkeen vein virkkasin pääntein ketjusilmukoin.
Pussin alareuna on auki, sillä osa on sitä mieltä, että pujottaminen ja käyttäminen on helpompaa, kun se voi tapahtua kummasta päästä tahansa. Helppohan alareuna on tarvittaessa myöhemmin ommella kiinni, jos alkaa siltä tuntua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!